Kisatunnelmia |
Viikonloppu
venähti sitten pidemmäksi kuin luulin. Oli nimittäin tarkoitus kirjoitella
blogiin jo kisoja edeltävänä viikonloppuna, mutta päätimme vaimon kanssa tehdä
reissun kaupunkiloman merkeissä Poriin ja sitten loppu aika menikin
valmistautuessa sotaharjoitukseen (pakkailua yms.), jossa olin koko kisoja
edeltävän viikon. Toissa viikonloppuna oli sitten lisäpainoleuanvedon
SM-kilpailu, missä yllätyin itsekin omasta tuloksestani. Nyt menneenä
viikonloppuna sitten ehdin jo vihdoin ja viimein hieman raapustella jotain.
Joten nyt
täällä ollaan ja taas on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista…
Sotilas-4-ottelu:
Osallistuin
6.5. Porin prikaatin järjestämiin Sotilas-4-otteluihin. Ehdin jo hieman
empimään osallistumistani, mutta kun kerran olin jo ilmoittautunut
vapaaehtoiseksi yksiköstämme, niin pitihän se mennä. Pelkäsin, että kilpailu
haittaa lisäpainoleuanvedon kisavalmistautumista, kun joudun jättämään treenejä
väliin tai jos esim. esteradalla sattuu joku loukkaantuminen ja jää leuanvetokisat
kokonaan väliin. Pelko ei ehkä kuitenkaan ollut kokonaan tuulesta temmattu…
Kisat
järjestettiin keskiviikkona, joten ajattelin että yhdet treenit jos jää väliin,
niin ei se mitään haittaa. Näissä skaboissa kun saa ihan monipuolista treeniä
ja vähän vaihtelua myös arkeen ja harjoituksiin. Minun lisäkseni yksiköstämme
osallistui kolme varusmiestä, jolloin muodostimme 4-henkisen joukkueen. Heidät
valikoitiin sillä perusteella, että kilpailut eivät vaikuttaneet heidän
koulutukseen, koska heillä oli jo sillä viikolla järjestettävän kurssin
todistus siviilistä. Myös muista yksiköistä muodostettiin 4-henkisiä
joukkueita, joiden kesken kisa sitten käytiin. Yhteensä joukkueita oli Porin
prikaatista viisi kappaletta, koska muutamasta yksiköstä ei voitu lähettää
joukkuetta sotaharjoituksien takia. Vierailevana osanottajana oli myös Panssariprikaatin
edustus.
Koska
kyseessä on talvisaapumiserä, niin eiväthän joukkueeni varusmiehet olleet edes
nähneet esim. esterataa aiemmin. Päätin sitten käyttää poikia treeneissä ja
otettiin mukaan myös heittoharjoituskäsikranaatteja (kisoissa käytettävät
versiot). Päätin keskittyä näihin kahteen keskeiseen lajiin, joista saa
helposti pisteitä, mutta joita on myös mahdollisuus vähällä vaivalla käydä
harjoittelemassa. Koska maanantai oli varusmiehillä vapaapäivä, niin käytiin sitten
kisaa edeltävänä päivänä (tiistaina) esteradalla, jossa koulutin jokaisen
esteen suoritustekniikat ja pojat saivat sitten harjoitella niitä muutaman
kerran. Esteiden ylitykset sujuivat yllättävän hyvin ja homma tuntui kovin
helpolta. Esteradalta suunnistettiin käsikranaatin heittopaikalle, jossa
heiteltiin vielä kranuja tovi. Harjoittelussa ehti juuri ja juuri saamaan hyvän
”tatsin” ennen kuin heittokäsi väsähti. Heitin kaikki 16 viimeistä heittoa maalien
sisään, mutta sen verran erilainen rasitus tuli kädelle (kuin normaalissa
treeneissäni), että oikea olkapää kipeytyi ja taisi ehkä vähän jopa
ylirasittua.
Kilpailuissa
oli nimensä mukaisesti neljä lajia: esteuinti, maastojuoksu, esterata ja
käsikranaatin heitto. Erona sotilas-5-otteluun oli, että ammuntaa ei
järjestetty. Jokaisesta lajista saa pisteitä tietyn kaavan mukaan esim.
esteuinnissa 31,5 s ajalla saisi 1000 pistettä ja jokainen sen ylittävä sekunti
veisi pisteitä pois jopa 24. Kisa suoritettiin nk. sprinttinä eli kaikki lajit
vedettiin peräkkäin ilman niiden jakoa eri päiville tai sen kummempia taukoja
pitämättä. Rankkaako? Ensimmäinen laji oli esteuinti, joka oli
sotilas-5-ottelun mukainen. Ennen kilpailua meille näytettiin mallisuoritus siitä miten rata kuuluu vetää. Siitä sainkin paljon vinkkejä, kuten esim.
tärkeimpänä sen että esteitä kannattaa käyttää vauhdin ottoon. Paransinkin
niillä opeilla edellisen vetoni (WOKU) aikaa jopa kymmenellä sekunnilla (tulos
36,4s)! Vain yksi varusmies sai minua paremman ajan. Olin hyvin tyytyväinen
tulokseeni, jolla irtosi rapiat 880 bojoa. Sen jälkeen oli maastojuoksu, jonka
puolessa välissä suoritettiin esterata. Se - oli - hapokasta! Oli vähän eri
meininki kuin harjoittelussa, vaikka esterataa oli kevennetty ottamalla pois
molemmat tikapuuesteet. Kaikki esteet kun piti vetää yhteen putkeen ja alla oli
jo pari kilometriä ”reipasta hölkkää”. Pääsin kaikista esteistä yli kyllä
ensimmäisellä yrittämällä, mutta n. puolessa välissä rataa piti jo vetää hetki
happea (ennen ehkä haastavinta estettä nimeltä ”Irlantilainen pöytä”). Ajaksi
tuli nipin napin alle neljä minuuttia, mikä tiputti pisteet jo hieman alle puoleen.
Sama kävi myös maastojuoksun pisteille.
Irlantilainen pöytä (kuva: Puolustusvoimat) |
Viimeisenä
lajina oli sitten käsikranaatin heitto, jossa heitettiin 16 kappaletta n. 600
gramman painoista möhkälettä tarkoituksena osua neljän eri etäisyydellä
(naisten SM-etäisyydet: 15, 20, 25 ja 30 m) olevan rinkulan sisään (neljä
kuhunkin). Jokaisella etäisyydellä oli kaksi ympyrää (ulkokehä 4 m ja sisäkehä
2 m). Sisäkehään osuessaan sai arvatenkin enemmän pisteitä. Lajikohtainen
harjoittelu näemmä tuotti tulosta, kun tässäkin lajissa irtosi toiseksi parhaat
pisteet. Kokonaispisteet kisasta minun osaltani oli 2567,6 pistettä ja
joukkueena saimme kasaan yhteensä 7725,3 pistettä. Kultaa voittaneen joukkueen
pottiin oli eroa 634 pistettä. Näillä pisteillä sain henkilökunnan sarjasta kultaa (ainoana kilpailijana taas kerran) ja joukkuekilpailusta ansaitsimme hopeaa!
Olisi kiva saada joskus myös joku haastamaan noissa henkilökunnan sarjoissa… Olin
melko yllättynyt (positiivisesti) joukkuekilpailun sijoituksesta ja tarjosinkin
jätkille Sotkussa mitalikahvit palkintojen jaon jälkeen.
Palkinnot |
Mutta ei
siinä vielä kaikki siitä kilpailusta. Nimittäin edellispäivän harjoittelusta
väsynyt käsi oli alkanut tarkkuusheiton aikana oireilemaan ja viimeisen tikin
antoi käsikranaatin tarkkuusheiton jälkeinen pituusheitto. Ensimmäisen
kranaatin sain leijailemaan (pienen vihlaisun saattelemana) 42,5 metrin
etäisyydelle, mutta seuraavat kaksi heittoa lyhenivätkin sitten käden kiputilojen jatkuessa
n. 5 - 10 metriä. Kisojen jälkeen en saanut pidettyä edes juomamukia kädessäni
ja ajattelin, että oliko ne lisäpainoleuanvedon SM-skabat sitten tässä tältä
vuodelta. Onneksi ei ollut!
Muuta humppaa:
Faija
kiikutti mökillä melkein käyttämättömänä lojuneen trampoliinin meille
kotipihalle ja sitä kasaillessa vierähti yksi ilta kumman nopeasti.
Trampoliinin jalat olivat hieman päässeet ruostumaan, joten ennen kasausta
hiottiin ruosteet pois ja laitettiin päälle sinkkimaalia. Nyt ne ovat kuin
uudet! Oli muuten melkoinen älypeli rakentaa koko häkkyrä, kun ei ollut mitään ohjeita
tallella eikä esim. turvaverkkoa oltu aikaisemmin kasattu, mutta kyllä siitä
muutaman mutkan kautta ihan trampoliinin näköinen kuitenkin tuli. Melkoisen
tehokasta urheilua on tuo pomppiminenkin, kun siinä tarmpoliinilla helposti vierähtää puolikin tuntia putkeen.
Trampoliinin kasausta |
Päätin
tehdä vielä puolikovan treenin lisäpainoleuanvedon SM-kilpailuja ajatellen
tasan viikko ennen kilpailuja lauantaina. Harjoittelu kuitenkin keskeytyi
ikävällä tavalla kun vetäessäni leukaa 82kg:n lisäpainoilla, se bendeleen tanko
irtosi seinästä. Onneksi huomasin jo ennen treeniä, että tanko oli hieman
irrallaan ja tarkkailin sitä koko suorituksen ajan. Siitä huolimatta irrotessaan
tanko kuitenkin pääsi kolahtamaan hieman otsaan ja alastulo tuli enemmän
oikealle jalalle, joten nämä paikat arvatenkin hieman kipeytyivät. Onneksi ei
kuitenkaan käynyt sen pahemmin. Alla video äksidentistä:
Laitoin
tangon kiinni uudestaan, mutta tällä kertaa proppujen sijaan kiila-ankkureilla
ja laitoinpa vielä kaksi kiinnikettä enemmän kuin aiemmin. Nyt pitäisi pysyä
taas jonkin aikaa.
Leuanvetotanko versio 2.0 |
Lisäpainoleuanvedon SM-2016:
SM-mitalistit <90 kg sarjassa (kuva: Mario Juronen) |
Aloitin
välittömästi sotilas-4-ottelun kilpailusuorituksen jälkeen kylmähoidon ja kävin
myös fysioterapeutin luona laitattamassa käteen kinesioteippaukset. Lisäksi jouduin
jättämään loput (kahdet) sen viikon lisäpainoleuanvetotreenit väliin. Kävin vielä
seuraavalla viikolla myös fyssarilla hieronnassa ennen viimeistä kovaa treeniä aukaisemassa paikat.
Treeni onnistui yllättävän hyvin ja vedinkin tuolloin oman lisäpainoleuanvedon ennätykseni (87kg). Video treenistä alla:
Viimeinen
viikko ennen kilpailuja vierähti sotaharjoituksessa. Hyvä siinä oli se, että en
ainakaan päässyt ylitreenaamaan (niin kuin ehkä pääsi käymään viime vuonna
ennen Espoon Cup kisoja) ja en sillä päässyt pilaamaan kisasuoritustani.
Toisaalta huonoa oli se, että unet jäivät melko vähille vaikka kyseessä olikin
taisteluampumaharjoitus eikä päivät olleet mitenkään kovin pitkiä. Ei sitä kuitenkaan muualla nuku
ihan niin hyvin kuin omassa sängyssä.
Sotaharjoitukset
on mielestäni myös siitä hyviä, että siellä ei pääse vetämään övereitä ruualla
vaan on tyydyttävä siihen mitä on kantanut mukanaan. Maastosapuskaa on kyllä
harjoituksissa mahdollisuus nauttia (korvausta vastaan tietenkin), mutta safkat
ovat yleensä laatikkoruokia tai keittoja, jotka sisältävät liikaa perunaa tai
muuta mikä ei kuulu ruokavaliooni. Positiivisena yllätyksenä tänä vuonna
sotaharjoituksissa on alettu tarjoilemaan myös salaattia. Päätin kuitenkin
ottaa tästä viikosta kaiken ilon irti ja syödä kevyesti omia eväitä, kun kerran
kisatkin jo kolkutti ovella.
Tälläisen pirssin sain alleni firman puolesta |
Pakkasin
tähän harjoitukseen mukaan hyväksi havaittuja eväitä, kuten tölkkiruokia
(tonnikalaa, mustekalaa, savusimpukoita yms.), proteiinipatukoita (tietenkin!),
suolapähkinöitä ja salaattitarpeita (kirsikkatomaatteja, pinaattia, herneen
versoja ja salaattisekoitusta) sekä paljon kivennäisvettä. Lisäksi valmistin
omia pikku ”välipalapusseja”, joihin laitoin oman superfood-sekoituksen pistaasipähkinöitä
ja goji-marjoja. Tärkeimmät lisäravinteet pussitin myös pieniin minigrip
pusseihin. Kokeilin tälläistä juttua ensikertaa ja tuntui kätevältä, kun mahtui
yhteen sheikkeriin koko viikon setit valmiina annoksina.
Superfoodsetit |
Tärkeimpänä
lisäravinteena pidän l-glutamiinia. Se on lihaksistossa yleisimmin esiintyvä aminohappo,
mitä keho käyttää esim. solujen uudelleen rakentamiseen ja sillä on tärkeä
osuus myös kehon normaalin immuniteetin ylläpidossa etenkin kovien treenikausien
aikana. Uskon ainakin itse sen lisäävän vastustuskykyä ja nopeuttavan
palautumista rankoista treeneistä. Olenhan treenannut jo pitkään kehityksen
jatkuessa, enkä ole pariin vuoteen ollut myöskään poissa töistä sairastamisen
vuoksi. Muutaman kerran olen kyllä ollut hieman flunssassa, mutta ne ovat
yleensä ajoittuneet juuri rankan treenijakson päätteeksi ja vielä
vapaapäiville. Virkamies sairastaa vapaa-ajalla…?
L-glutamiinia |
Harjoituksessa
tuli melko paljon kävelyä, koska toimin siellä ryhmän
tuliylläkköammunnan toimihenkilönä. Varsinaisia ampumapäiviä olivat tiistai,
keskiviikko ja torstai. Maanantai ja perjantai olivat valmistelu/purkupäivät. Näin
sain yhden lepopäivän tallustelusta ennen kilpailuja. Askelmittari unohtui
kotiin, mutta latasin appsin kännykkään, jonka mukaan yhden vedon pituus oli n.
1,5 km suuntaansa ja kun ottaa huomioon sen, että ammunta aina harjoitellaan
kertaalleen sekä sen, että joukkueessa on kolme ryhmää, niin vetoja tuli se
kuusi päivässä ja siihen päälle vielä muut käppäilyt. Se tekee nopeasti laskettuna
yhteensä yli 20 km päivässä! Aamupaino oli maanantaina 83,7 kg, mutta
keskiviikkona paino huiteli jo yli 85,5 kilon lukemissa! Ilmeisesti kävely ja
juominen pakkasi kehoon nesteitä. Kevyt ruokavalio ja runsas liikunta (ja perjantain ”lepopäivä”) kuitenkin tiputtui painon kisapäiväksi 82,6 kiloon. Sillä
painolla olin oman sarjani toiseksi kevyin.
Kisaa
edeltävän yön nukuin yllättäen taas tosi huonosti. Sain unen päästä kiinni
vasta kello yhden aikoihin ja tyttö heräsi keskellä yötä kerran sekä poika
heräsi jo aamukuudelta ylös! Olin ajatellut lähteä hyvissä ajoin jo aamulla
ajelemaan, jotta pääsisin seuraamaan hieman naisten ja poikien sarjoja, mutta
herätystä oli pakko siirtää tunnilla lyhyiden yöunien vuoksi. Onneksi oma
sarjani alkoi myöhemmin ja sen myötä myös punnitus, niin ei ollut mikään hirveä
hoppu kisapaikalle. Saavuin pelipaikoille Jyväskylään siinä kello 12.30 ja
koska punnitus alkaisi vasta kello 13.00, niin päätin ottaa autossa vielä vartin
tirsat. Lopulta oman sarjani kilpailun alku venyi sen verran myöhäisemmälle,
että siinä ehti myös vielä hieman lepäillä. Tosin lämmittelyt joutui sen vuoksi
tekemään uudestaan.
Kisapaikka (Valorinne, Jyväskylä) |
Omassa
sarjassani (<90kg) oli eniten osallistujia ja siinä käytiinkin ehkä koko
kisojen kovimmat kamppailut. Tiesin jo etukäteen, että kovimpia vastustajia
olisivat Konsta Koivuranta ja Miikka Lohimäki. 2014 Espoo Cup -kisoissa he
olivat molemmat vetäneet <90kg sarjassa 85 kg ylös, mutta Konsta vei voiton
painaessaan enemmän. Itse vedin tuolloin <80kg sarjassa 86 kg ylös ja sillä
irtosi tuolloin vain hopeaa. Yritin silloin viimeisellä vedollani myös 90 kg,
koska silloinen uusi kilpailija veti sen, mutta se ei enää noussut. Näissä
kisoissa tavoitteenani oli vihdoin saada tuo maaginen 90 kilon raja rikki.
Olin
hieman epävarma omasta kisakunnostani ja päätin iskeä aloitusraudaksi varman 83
kg, vaikka olinkin harjoituksissa vetänyt sen 87 kg ylös. Huonot yöunet ja
edellisen kisan tappio painoi kuitenkin karvaasti vielä mielessä. Konsta oli
valinnut aloituspainoiksi 85kg, uusi kilpailija Mario Juronen 86kg ja Miikka
jopa 90 kg. Miikan 90kg valinta antoi sellaisen vaikutelman, että äijä on
todella varma kisakunnostaan! Tiesin, että Konsta oli vetänyt harjoituksissa 88
kg ylös ja kyselin vähän kisaa ennen muidenkin jätkien kuntoa. Mario oli
kuulemma vetänyt 94 kiloa ylös ja Miikka samaisen raudan hieman alle tangon.
Näillä tiedoilla lähdin sitten kamppailemaan pronssimitalista! Arvelin, että
hyvä jos edes pääsen mitalisijoille.
<90 kg sarjan kilpailijat ja aloituspainot |
Koska minulla oli pienemmät aloitusraudat
kuin näillä kolmella muulla, niin minä vedin oman vetoni heitä ennen. 83 kiloa
heilahti kevyesti ylös ja nostin seuraavaan vetoon raudat jo 88 kg, joka oli
oma ennätykseni. Konsta ja Mario vetivät myös omat aloitusrautansa kevyesti
ylös, mutta Miikan suoritus jäi täpärästi vajaaksi eikä tulosta hyväksytty! 2.
vedon painoiksi Konsta valitsi 90 kg, Mario 91 kg ja Miikka yritti 90 kg
uudestaan. Koska olin vetovuorossa ennen muita herroja ja seuraavan vuoron
painot pitää valita heti suorituksen jälkeen, en tiennyt näitä 2. vedon painoja
ennen heidän suoritustaan. Sain ilmeisesti hyvän adrenaliinipiikin aikaiseksi
kehossani, koska 2. vetoni meni niin sanotusti heittämällä ja strictinä (ilman
potkuja). Päätin sitten taktikoida ja valitsin kolmanteen vetoon 91 kg. Vaikka
Marion 2. veto onnistuisi, mutta 3. veto epäonnistuisi, niin olisin minä
onnistuessani 91 kilon vedollani vienyt kullan, koska painoin enemmän kuin hän.
Mario ja Konsta vetivät 2. vetonsa ylös, mutta Miikka jäi vieläkin
kamppailemaan 90 kilon rautojen kanssa.
Tuuletusta 83 kg:n vedon jälkeen |
Konsta päätti yrittää nokittaa tulevaa 91
kilon yritystäni ja valitsi 3. vetoon 92 kg, Marion valitessa 93 kg. 3. vedon
suoritusjärjestys siis näin ollen muuttui hieman enkä ollut enää ensimmäisenä
vaan ensin vetäisi Miikka. Paineet Miikan vetoon olivat todella kovat, mutta
hän ei saanut tsempattua rautoja ylös. Itse onnistuin 91 kilon vedossani ja
olin siis jo kiinni mitaleissa! Konstan epäonnistuessa omassa vedossaan tajusin
jo voittaneeni hopeaa. Mario kuitenkin veti omat 93 kiloa kevyesti ja
mitalisijat oli näin ollen jaettu. Lopulta Mario korotti vielä SE:n 95 kiloon! Vaikkakin
olin todella tyytyväinen omaan 91 kiloon (joka oli jo 6 kilon parannus
edellisvuoden SM-skaboihin), jäi se kuitenkin vielä kaivelemaan olisinko saanut sen 93 kiloa ylös. 91 kiloa tuntui vielä sen verran kevyeltä, mutta
turha näitä on jäädä arvuuttelemaan näin jälkikäteen. Vetoni oli kuitenkin
kisojen kolmanneksi kovin! Seuraaviin skaboihin pitää tehdä paremmat
valmistelut ja etenkin enemmän ykkösten testailua, niin tietää ne aloitusraudat
varmasti! Ensi vuonna lähdetään sitten porukalla ”satasjahtiin”…
Omat kisavedot:
Jahas tulis sitten taas kirjoiteltua melkein romaanin
verran?! :D Pitänee alkaa aukaisemaan sanaista arkkua hieman useammin, niin ei
tule liian paksua proosaa muille luettavaksi… Tulevalla viikolla lähdenkin
sitten jo heti uudestaan sotaharjoitukseen. Tällä kertaa on tiedossa kahdeksan
päivän setti Pohjois-Karjalassa. Katotaan miten äijän käy.